tiistai 21. lokakuuta 2014

Mutta kun omaottamat kuvat..!

Jatkoa edelliseen. Tätä tuli jo sivuttua siinä postauksessa, mutta edelleen ottaa niin pahasti aivonystyrään, että omistan tälle ihan oman postauksensa. Omakirjoittamien lisäpisteiden vasta-argumentiksi on otettu jostain helvetin syystä omaottamat kuvat, että pitäisihän sitten niistä tai omakisaamista kisoistakin saada lisäpisteitä ja viki viki olen pyhimys ja teen kaiken itse. Kiinnosti, ei kiinnostanut, menkää pois.

Tartun nyt vain tuohon vikinäargumenttiin, että "sitten pitäisi periaatteessa omaottamista kuvistakin saada paremmat pisteet!". Omakisaamista kisoista juu ehkä, kun kerran omakirjoittamat tekstit ovat paljon arvokkaampia, miksi eivät sitten kisatkin. Mutta kuka tosissaan vertaa kuvia kisoihin tai teksteihin, tai vetää sitä keskusteluun, edes silloin kun ei ole tosissaan? Miksi.

Joka ikisellä virtuaalihevostelijalla on mahdollisuus kirjoittaa itse tekstit ja kilpailla kisat itse. Jokaisella virtuaalihevostelijalla on käytössään tietokone ja internet, kun tätä kerran pääsee harrastamaan. Hyvä, tässä on jo edellytykset kirjoittaa tekstit, koska tietokoneessa on näppäimistö. Kukaan tuskin asiakseen harrastaa tabletilla ja tabletillakin voi kirjoittaa tekstejä (meille on kirjoitettu useampi valmennus tabletilla), joten siihenkään on turha vedota. Jokaisella virtuaalihevostelijalla myös on sähköposti tai jokaisella on ainakin mahdollisuus tehdä se. Sähköpostia tarvitaan melkein kaikkeen yhteydenpitoon. Tässä on edellytykset lähettää kisaosallistumisia eteenpäin eli kilpailla.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa kuvia. Jotkut eivät omista kameraa ollenkaan, kännykässäkään ei sellaista välttämättä ole. Esimerkiksi nuorilla harrastajilla ei välttämättä ole kameraa eivätkä he saa perheen mahdollista kameraa käyttöönsä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä kuvaamaan, jos ei ole kulkuyhteyksiä, ei autoa tai ovat niin nuoria, etteivät vanhemmat päästä. Kaikissa paikoissa ei ole hevostapahtumia ja lähellä ei välttämättä ole tallia, jossa voisi käydä. Jotkut eivät yksinkertaisesti voi kuvata.

"Tää oli vaan esimerkki, miten tyhmää on antaa omatekemistä jutuista lisäpisteitä!!" Niin no, joku otti esille, että on isompi vaiva lähteä kuvaamaan kuin kirjoittaa. Meneehän siihen juu enemmän aikaa, kun pitää lähteä kisa-/näyttelypaikalle, kökkiä siellä päivä ja vielä käydä läpi sekä muokata kuvia. Mutta jos se on niin kamala vaiva, jättää sitten menemättä! Itselleni kuvaaminen on todella kiva harrastus, ja vaikka välillä miettii mitä järkeä on lähteä ennen kuutta ajamaan kolmen tunnin matka kantakirjaustilaisuuteen, on päivän lopussa aina mukava olo kun kuvia on taas muutama tuhat. Tekstien kirjoittaminen on ajoittain vaivalloista pakkopullaa, joten tekstit ovat vaivalloisempia.

No, raivotkoon oman sädekehän kiillottelu aikansa. Toivottavasti itse kirjoitetuista teksteistä saa jatkossakin jotain tunnustusta, vaikka nykyinen malli tuntuukin hieman liioitellulta (kaksi kertaa niin paljon pisteitä omista teksteistä kuin muiden).

4 kommenttia:

  1. Amen, paremmin ei olisi voinut kirjoittaa. IRL-varallisuudella ei saisi olla osaa eikä arpaa virtuaalisissa laatuarvosteluissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, laatuarvostelussahan kun arvostellaan sitä hevosta, ei sitä, miten paljon rahaa on käyttää tähän harrastukseen. Oi aikoja, oi tapoja..!

      Poista
  2. Minun on otettava tähän kantaa sen verran, että ihan oikeasti, KAIKILLA on mahdollisuus saada myös hyviä kuvia käyttöönsä ILMAISEKSI. Miten? No, koska kaikilla on jo se internet-yhteys, laite, jolla hyödyntää sitä sekä sähköposti, ei ole näiden kolmen asian lisäksi suuri vaiva kirjoittaa ja lähettää sähköpostilla kuvalupapyyntöjä :) Kuten kirjoitin asiaa käsittelevään topikkiin ht.netissä: "netti on täynnä ILMAISEKSI kopioitavia kuvia, joihin voi hankkia luvat niin, että kirjoittaa YHDEN sähköpostin ja lähettää sen massaviestinä monille talleille. Toki se vaatii googlettelua, mikä kieltämättä on aika rankkaa."

    Ei tarvitse lähteä itse kuvaamaan saadakseen kuvia, eikä niitä tarvitse ostaa. :) Pidän itsekin valokuvaamisesta ja käytän paljon itse ottamiani kuvia, mutta kyllä tasan käytän myös paljon farmikuvia ja ulkomaisilta hevosten ja tallin omistajilta saamiani kuvia, itse asiassa loppupeleissä paljon enemmän, kuin itse ottamiani kuvia. Näistä en ole maksanut pennin pyörylää, paitsi hieman vaivaa sopivien kuvien etsimiseen ja sähköpostin lähettämiseen.

    Itse näen, että kaikilla virtuaaliharrastajilla on yhteneväiset mahdollisuudet saada kaikkia virtuaalimaailmassa tarvittavia asioita (kuvat, kisat, tekstit, jne), joten siksi minkä tahansa niistä vastakkainasettelu tyyliin "itse otetut kuvat ovat arvokkaampia kuin itse kirjoitetut tekstit!!" on mielestäni hölmöä eikä todellakaan kuulu laatuarvosteluihin tai muutenkaan määrittämään harrastajan tai hänen hevostensa hyvyyttä.

    Paitsi tottahan se on, että farmikuviin voi joku muukin saada luvat (KAMALAA eihän oikeassakaan elämässä ole samannäköisiä hevosia eikä muitakaan olentoja!), eli sitten ne eivät ole enää ihkut eikä uniikit kuvat, mikä on virtuaalihevosmaailman suurin huolenaihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstin pointti ei niinkään ollut se, onko kaikilla mahdollisuus saada kuvia (on) kuin se, onko kaikilla mahdollisuus OTTAA ITSE kuvia (ei). Tiedän, että netti on pullollaan mm. vapaastikopioitavia joita käytän myös itse, vaikka tiedostot ovat ratkeamispisteeseen asti täynnä niin itse otettuja kuin muilta harrastajilta ostettuja kuvia. Farmikuvatkin ovat yksi farmien lahja meille harrastajille, ja niitä on mahtavaa saada käyttää.

      Olen kyllä samaa mieltä siitä, että virtuaaliharrastajilla on yhteneväiset mahdollisuudet saada kuvia, tekstejä jne jne. ja laatuarvosteluissa ei kuuluisi arvostella sitä, onko tehty itse vai ei. Yleensä kuitenkin on aina tehty itse, kun harvempi niitä tekstejä tms. kirjoittaa ilmaiseksi ja jos niitä vastaan on kisannut, kuvannut tai kaivanut nenäänsä, on nähnyt vaivaa. Itse teksti vain ei on jonkun muun näppäimistöltä.

      En tiedä, ilmaisinko sen jotenkin huonosti, vai halusitko vain tuoda kantasi esille (mikä on ihan ok, ei sillä, kiva jos tekstini herättää ajatuksia muissakin kuin minussa). Joka tapauksessa alkuperäisen blogitekstin pointtina oli tuoda esille se idiotismi, mikä liittyy nimenomaan itse otettuihin kuviin, ei niinkään siihen, voiko kuvia saada ilmaiseksi. Koska jos pilkkua härpitään, ne itseotetut tulevat pirun kalliiksi jos lasketaan kalusto + bensakulut.

      Poista