Heppatallinet, tuo aiheiden aarreaitta. Ja nyt sanon tämän ihan suoraan: olen jo pidemmän aikaa ollut ärtynyt billin tavasta tulla joka ikiseen tätä asiaa koskevaan topaan väittämään, että trakehnerit nimetään aina emälinjan mukaan. Kun nimettäisiinkin.
Rotukohtaiset nimeämissäännöt ovat harvoin oikeasti niin helvetin tiukkoja. Toki, suomenhevosen nimi on suomea tai ruotsia ja epäilemättä vastaavia on. Takerrun tässä nyt kuitenkin noihin trakeihin, nämä samaiset raget kun aika pitkälti koskevat kaikkia puoliverirotuja. Nimettiin ne emälinjan tai isänlinjan tai vaikka sitten puhelinlinjan mukaan.
Aloitetaan kuitenkin trakehnereista. Tein tuossa hieman tutkimustyötä ja etsiskelin esimerkkejä. Kyllä, suurin osa trakehnereista oli nimetty emänsä mukaan, mutta linkkailenpa tähän nyt muutaman esimerkin. Yleensähän hevosista listataan isä ja emänisä, mutta listaan tähän mukaan nyt vain, koska kyse on trakehnereista, jotka "nimetään aina emälinjan mukaan".
Bambus (e. Hizina)
Epigraf (e. Alushta)
Nämä ovat vanhoja neuvostolaisia trakehnereja. Siksipä etsiskelin myös uudempia (1990 >) syntyneitä saksalaisia yksilöitä, koska saksalaisethan ne ovat nykyään trakin omineet.
Jade (e. Chibata)
Sargoni (e. Karajse II)
Mico GER (e. Polka VII)
Ruchard (e. Bernina V)
Bakesa (e. Kasa)
Madagascar (e. Corina III)
Pluto 65 (e. Voice of Opera)
Sternchen (e. Minzherz) Joskin tämä tapaus on Sternchen / Minzhstern, kumpi lie se oikea nimi?
Mind you, en edes vaivautunut käymään läpi kaikkia 1990 jälkeen syntyneitä, koska jo tästä näkee, että ei se nyt aina sen emälinjan mukaan mene.
I rest my case. Ei ollut pitkä avautuminen, mutta miksipäs olisi pitänyt. Eiköhän se pointti tullut selväksi tälläkin.
lauantai 28. joulukuuta 2013
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Sukuselvitysten sisällöstä
Ja tämänkertainen aiheemme on jälleen - tattadadaa! - heppatallinetistä!
"Millainen on realistinen tuontisuku millaisellekin hevoselle? Pitääkö realistisuuteen pyrkiä? -- Onko sillä väliä onko kaikki hevosen sukulaiset tappajahirmuja vai kilttejä mammanmussukoita? Pitääkö kaikista sukulaisista käydä ilmi väri, säkä, luonne, historia..? Onko näillä asioilla eri tavalla merkitystä jos arvosteltava hevonen on seurakisoissa junnaava suokkipallero tai GP-kisoissa loistava puoliverinen?"
Kyllä, nyt olen todella, henkilökohtaisesti ärsyyntynyt tämän pätkän ilmiselvästä typeryydestä ja pureudun sen kohtiin. Todella moni tuontisuku on realistisempi kuin virtuaalisuku.
"Millainen on realistinen tuontisuku millaisellekin hevoselle? Pitääkö realistisuuteen pyrkiä?"
Miten realistista muka on, että hevonen on elämänsä aikana ehtinyt kerätä parhaimmillaan viiden lajin laatuarvostelupalkinnot, tehdä välissä varsoja (etenkin, jos on tamma), siihen aikaan on mahtunut koulutus, kunnon kerääminen jne jne ja hevosella kun ei voi kisata sinne kolmikymppiseksi samalla volyymilla. Ei edes sinne parikymppiseksi, jos se on koko ikänsä hypännyt 150cm ratoja. Hyvin todennäköisesti käsissäsi tulee olemaan vanhempi hevonen jalkavaivoineen ja huonoine selkineen.
"Onko sillä väliä onko kaikki hevosen sukulaiset tappajahirmuja vai kilttejä mammanmussukoita? -- Onko näillä asioilla eri tavalla merkitystä jos arvosteltava hevonen on seurakisoissa junnaava suokkipallero tai GP-kisoissa loistava puoliverinen?"
...nyt kertokaa minulle, että tämä oli vitsi. Totta vitussa sillä on merkitystä. Kuka helvetti lähtee hakemaan suoritushevosta paskalla suvulla tai pullahevosta loistosuvulla. Väännän nyt rautalangasta, jotta hitaampikin tajuaa. Kun sitä kisahevosta lähtee etsimään, siinä painavat sukulaisten suorituskyky, rakenne ja jalostusarvo. Toki, jos vain kisapelin haluaa, ei ole paskaakaan väliä onko hevosella jalostusarvoa tai sapelijalkaisuutta, kunhan se tekee tulosta. Kultainen esimerkkimme olkoon Jappeloup, jonka laukasta voidaan olla montaa mieltä (huono), mutta jonka tuloksia kukaan ei voi kiistää. Mutta virtuaalimaailmassa sillä kisahevosella pitää yleensä olla jalostusarvoakin. Kun kisahevosta etsii, on melko lailla aivan sama pureeko se sinulta käden irti - krhm Nevele Pride krhm - vai onko se kilttiluontoinen, kun se saatanan suorituskyky. Kisahevoset harvemmin ovat mamman mussukoita, koska ne eivät pärjää radalla yhtä hyvin. Kisahevosella saa ja pitää olla luonnetta.
Vaan se harrastekopukka, jolla rämmitään huvin vuoksi läpi tallikisoissa helppo C ja pidetään kotona skumppajuhlat, koska saatiin nippa nappa hyväksytty tulos. Niillä ei tarvitse katsoa suvun suorituskykyä, sen rakenneominaisuuksia tai jalostusarvoa periyttäjänä. Kaikkein oleellisinta harraste- ja pullahevoselle on se, että sillä on hyvä luonne. Millainen sitten on hyvä luonne, se on jokaisen itse päätettävissä. Kuka haluaa hevoselleen oikeasti kultamuruluonteen, kuka haluaa, että siinä on jotain jännitystäkin. Mutta pointti on se, että harrastehevosella ei tarvitse olla suvussaan mitään erityisempää, vaan se on voitava arvioida sellaisena, mitä se on ja mitä hevoselta haetaan. Harrasteratsulle sopii hyvin sukutaulu, joka on juossut koko ikänsä kaula kenossa radoilla ja tuonut kotiin vain hajonneita kärryjä.
Kyllä, se ehkä asettaa sinänsä harrasteratsut ja GP-hevoset eri asemaan, että harrasteratsun sukutaulut voi olla ok vaikka sieltä löytyisi mitä scheisseä. Mutta sellainen on maailma, rakkaat lapset. Kuka ihan tosissaan lähtee hakemaan kisapeliä, jonka suku ei ole suorittanut mitään, korkeintaan saanut takapihan puska Ö:stä ruusukkeen? Ei. Kirjoittakaa niille kovan tason hevosillenne sukuselvitykset, joissa hevoset ovat kovan tason kisahevosia. Problem solved.
"Pitääkö kaikista sukulaisista käydä ilmi väri, säkä, luonne, historia..?"
No sikäli, että ne vaikuttavat hevosesi väriin, säkään, luonteeseen ja suorituskykyyn, mutta mihinpä niitä tarvitsisi... Tämä on virtuaalimaailma, värien periytymisen ja etenkään säkäkorkeuksien ei tarvitse olla niin hirvittävän tarkkaa. Jos musta tamma ja musta ori nyt tekevät ruunikon varsan, niin kenenkään ei pitäisi joutua siitä pyövelin eteen. Mutta etenkin luonne ja historiikki vaikuttavat. Kyllä minä vain haluan tietää, onko saksalaisen estetykkini sukutaulu tehnyt millaista tulosta kilparadoilla ja mitä se on jälkeläisilleen periyttänyt (historiikki) sekä millainen luonne sillä on ollut, vaikka sillä nyt ei ole niin väliä.
Lyhyestä virsi kaunis? Loppujen lopuksi virtuaalihevosen sukuselvitys on usein realistisempi kuin sen virtuaalimaailmassa oleva suku ja maalaisjärjellä voi hyvin päätellä, mitkä seikat painavat sukuselvitystä arvioidessa millaisenkin hevosen kanssa. Kun esimerkiksi erj:n laatuarvostelussa arvioidaan suvun soveltuvuutta estehevoselle, krj:n laatuarvostelussa kouluhevoselle ja niin edelleen, miksi yla:ssa ei voida yksinkertaisesti arvioida suvun sopivuutta sille hevoselle, jolla se suku on.
"Millainen on realistinen tuontisuku millaisellekin hevoselle? Pitääkö realistisuuteen pyrkiä? -- Onko sillä väliä onko kaikki hevosen sukulaiset tappajahirmuja vai kilttejä mammanmussukoita? Pitääkö kaikista sukulaisista käydä ilmi väri, säkä, luonne, historia..? Onko näillä asioilla eri tavalla merkitystä jos arvosteltava hevonen on seurakisoissa junnaava suokkipallero tai GP-kisoissa loistava puoliverinen?"
Kyllä, nyt olen todella, henkilökohtaisesti ärsyyntynyt tämän pätkän ilmiselvästä typeryydestä ja pureudun sen kohtiin. Todella moni tuontisuku on realistisempi kuin virtuaalisuku.
"Millainen on realistinen tuontisuku millaisellekin hevoselle? Pitääkö realistisuuteen pyrkiä?"
Miten realistista muka on, että hevonen on elämänsä aikana ehtinyt kerätä parhaimmillaan viiden lajin laatuarvostelupalkinnot, tehdä välissä varsoja (etenkin, jos on tamma), siihen aikaan on mahtunut koulutus, kunnon kerääminen jne jne ja hevosella kun ei voi kisata sinne kolmikymppiseksi samalla volyymilla. Ei edes sinne parikymppiseksi, jos se on koko ikänsä hypännyt 150cm ratoja. Hyvin todennäköisesti käsissäsi tulee olemaan vanhempi hevonen jalkavaivoineen ja huonoine selkineen.
"Onko sillä väliä onko kaikki hevosen sukulaiset tappajahirmuja vai kilttejä mammanmussukoita? -- Onko näillä asioilla eri tavalla merkitystä jos arvosteltava hevonen on seurakisoissa junnaava suokkipallero tai GP-kisoissa loistava puoliverinen?"
...nyt kertokaa minulle, että tämä oli vitsi. Totta vitussa sillä on merkitystä. Kuka helvetti lähtee hakemaan suoritushevosta paskalla suvulla tai pullahevosta loistosuvulla. Väännän nyt rautalangasta, jotta hitaampikin tajuaa. Kun sitä kisahevosta lähtee etsimään, siinä painavat sukulaisten suorituskyky, rakenne ja jalostusarvo. Toki, jos vain kisapelin haluaa, ei ole paskaakaan väliä onko hevosella jalostusarvoa tai sapelijalkaisuutta, kunhan se tekee tulosta. Kultainen esimerkkimme olkoon Jappeloup, jonka laukasta voidaan olla montaa mieltä (huono), mutta jonka tuloksia kukaan ei voi kiistää. Mutta virtuaalimaailmassa sillä kisahevosella pitää yleensä olla jalostusarvoakin. Kun kisahevosta etsii, on melko lailla aivan sama pureeko se sinulta käden irti - krhm Nevele Pride krhm - vai onko se kilttiluontoinen, kun se saatanan suorituskyky. Kisahevoset harvemmin ovat mamman mussukoita, koska ne eivät pärjää radalla yhtä hyvin. Kisahevosella saa ja pitää olla luonnetta.
Vaan se harrastekopukka, jolla rämmitään huvin vuoksi läpi tallikisoissa helppo C ja pidetään kotona skumppajuhlat, koska saatiin nippa nappa hyväksytty tulos. Niillä ei tarvitse katsoa suvun suorituskykyä, sen rakenneominaisuuksia tai jalostusarvoa periyttäjänä. Kaikkein oleellisinta harraste- ja pullahevoselle on se, että sillä on hyvä luonne. Millainen sitten on hyvä luonne, se on jokaisen itse päätettävissä. Kuka haluaa hevoselleen oikeasti kultamuruluonteen, kuka haluaa, että siinä on jotain jännitystäkin. Mutta pointti on se, että harrastehevosella ei tarvitse olla suvussaan mitään erityisempää, vaan se on voitava arvioida sellaisena, mitä se on ja mitä hevoselta haetaan. Harrasteratsulle sopii hyvin sukutaulu, joka on juossut koko ikänsä kaula kenossa radoilla ja tuonut kotiin vain hajonneita kärryjä.
Kyllä, se ehkä asettaa sinänsä harrasteratsut ja GP-hevoset eri asemaan, että harrasteratsun sukutaulut voi olla ok vaikka sieltä löytyisi mitä scheisseä. Mutta sellainen on maailma, rakkaat lapset. Kuka ihan tosissaan lähtee hakemaan kisapeliä, jonka suku ei ole suorittanut mitään, korkeintaan saanut takapihan puska Ö:stä ruusukkeen? Ei. Kirjoittakaa niille kovan tason hevosillenne sukuselvitykset, joissa hevoset ovat kovan tason kisahevosia. Problem solved.
"Pitääkö kaikista sukulaisista käydä ilmi väri, säkä, luonne, historia..?"
No sikäli, että ne vaikuttavat hevosesi väriin, säkään, luonteeseen ja suorituskykyyn, mutta mihinpä niitä tarvitsisi... Tämä on virtuaalimaailma, värien periytymisen ja etenkään säkäkorkeuksien ei tarvitse olla niin hirvittävän tarkkaa. Jos musta tamma ja musta ori nyt tekevät ruunikon varsan, niin kenenkään ei pitäisi joutua siitä pyövelin eteen. Mutta etenkin luonne ja historiikki vaikuttavat. Kyllä minä vain haluan tietää, onko saksalaisen estetykkini sukutaulu tehnyt millaista tulosta kilparadoilla ja mitä se on jälkeläisilleen periyttänyt (historiikki) sekä millainen luonne sillä on ollut, vaikka sillä nyt ei ole niin väliä.
Lyhyestä virsi kaunis? Loppujen lopuksi virtuaalihevosen sukuselvitys on usein realistisempi kuin sen virtuaalimaailmassa oleva suku ja maalaisjärjellä voi hyvin päätellä, mitkä seikat painavat sukuselvitystä arvioidessa millaisenkin hevosen kanssa. Kun esimerkiksi erj:n laatuarvostelussa arvioidaan suvun soveltuvuutta estehevoselle, krj:n laatuarvostelussa kouluhevoselle ja niin edelleen, miksi yla:ssa ei voida yksinkertaisesti arvioida suvun sopivuutta sille hevoselle, jolla se suku on.
perjantai 6. joulukuuta 2013
Ratsuponit virtuaalimaailmassa
Olen on-off -meiningillä seuraillut tätä topickia heppatalli.netissä. Kyseessähän on siis jonkinasteinen ratsuponikeskustelu, lähinnä kys. ponien jalostamisesta. Siitä lähdinkin pohtimaan aihetta, jota olen pohtinut monta kertaa aikaisemminkin. Kyseessähän on siis poniprosentti.
Ja seuraava teksti sisältää jälleen lähinnä omia mieltymyksiäni, jos sanon, että täysverinen on parasta mitä voit kenttäponiin tunkea - ja sehän on! - se on minun mielipiteeni. Sinä voit tunkea kenttäponiisi ihan rauhassa vaikka itäaasialaista kermaviilikopukkaa, jos haluat. Sinun ponisihan se on.
Ratsuponissahan pitäisi olla vähintään 25% poniverta, jotta se hyväksytään ratsuponiksi. Tavoitteena on kasvattaa "-- säkäkorkeudeltaan lähelle 148 cm eli juuri hevos- ja ponikoon välimaastosta. Ratsuponien tulee olla rakenteeltaan jaloja, sopusuhtaisia ja ryhdikkäitä. Askelten tulisi olla tarmokkaat, tahdikkaat, irtonaiset ja kevyet. Ratsuponit ovat luonteeltaan helposti käsiteltäviä, luotettavia ja yhteistyöhaluisia yleensä." (VRPY:n sivuilta).
Elikkäs. Tavoitteenahan olisi periaatteessa kasvattaa ponikokoinen suoritushevonen. Vähän samaan tyyliin, kuin miniatyyrihevonen on hevonen, ei poni, vaikka korkeutta on siinä vajaan metrin puitteissa.
Jokainen saa toki kasvattaa senprosenttisia poneja, kun huvittaa. Mutta mitä järkeä on kasvattaa poneja, joiden poniprosentti on yli 80%, joskus jopa 90%? Hevosveri on siinä kohtaa niin marginaalista, ettei siitä saa käytännössä enää mitään hyviä ominaisuuksia (tai huonojakaan) siihen poniin. Minua ihmetyttävät jo yli 60% poniveriset ponit. Toki niitä tulee silloin tällöin, kun pitää saada jalostusmateriaali riittämään ja se poniveriprosentti pysymään yli kahdessakymmenessäviidessä. Niiden järjestelmällinen kasvattaminen kuitenkin ihmetyttää. Puoliveriseltä ratsuponi saa jaloutta ja näyttävyyttä liikkeeseen, täysverinen tuo herkkyyttä, nopeutta ja säpäkkyyttä.
Otan esimerkin. Pidän omaa (toistaiseksi syntymätöntä) Raato-poniani oivallisena kenttäponina. Ja ratsuponina. Siinä on 75% täysveristä ja 25% connemaraa. Vähän kuin olisin saanut täysverisen ponikoossa, kaikki hyvät ominaisuudet ilman huonoja! Meiltä Susirajasta löytyy myös muutama muu ratsuponi, jotka ovat mielestäni oikein mukavin prosentein varustettuja. On 50% Mamu (xx x nf) sekä Saapas (xx x lew), molemmat oivallisia kenttäponeja täysverisyytensä vuoksi. Löytyy myös ~28% esteori Tauno, jonka suvussa onkin sitten kaikenlaista hannoverista, lewitzeristä, täysverisestä ja newforestista aina arabiin (inhokkirotuni ratsuponeissa ja muuallakin!).
Mikä näitä poneja yhdistää? Käyttötarkoituksen mukainen polveutuminen. Juu juu, olemme virtuaalimaailmassa eikä sillä ole väliä. Mutta yleisestikin on yleensä kysyjille neuvottu, että kenttäponiin on hyvä laittaa täysveristä, este- ja kouluponiin taas puoliveristä. Mikä onkin ihan ymmärrettävää. Täysverinen on nopea ja kestävä hevonen, mutta se ei hyppää 160cm (aion avautua tästäkin) ja suoraan sanottuna sen liikkeet ovat puoliverisen vieressä ihan yhtä tyhjän kanssa kuin shetlanninponi vaativissa luokissa. Puoliverisestä ei koskaan saa sellaista terävyyttä irti kuin täysverisestä, mutta sillä on näyttävämpi liike ja parempi hyppykapasiteetti.
Mihin tässä oltiin menossa? Eipä erityisemmin mihinkään, kunhan heijastelen. Jos jonkin pointin haluat tekstistä löytää, voin sen sinulle osoittaa: mitä järkeä on kasvattaa niitä poneja, joissa on kenties kursorisesti osoittaen hevosverta, kun tavoitteena on kuitenkin "ponihevonen". Niiden 80%+ ponien kasvattaminen on melko lailla sama, kuin kasvattaisit ihan rotuponeja. Joille muuten löytyy kuviakin helpommin.
Ja seuraava teksti sisältää jälleen lähinnä omia mieltymyksiäni, jos sanon, että täysverinen on parasta mitä voit kenttäponiin tunkea - ja sehän on! - se on minun mielipiteeni. Sinä voit tunkea kenttäponiisi ihan rauhassa vaikka itäaasialaista kermaviilikopukkaa, jos haluat. Sinun ponisihan se on.
Ratsuponissahan pitäisi olla vähintään 25% poniverta, jotta se hyväksytään ratsuponiksi. Tavoitteena on kasvattaa "-- säkäkorkeudeltaan lähelle 148 cm eli juuri hevos- ja ponikoon välimaastosta. Ratsuponien tulee olla rakenteeltaan jaloja, sopusuhtaisia ja ryhdikkäitä. Askelten tulisi olla tarmokkaat, tahdikkaat, irtonaiset ja kevyet. Ratsuponit ovat luonteeltaan helposti käsiteltäviä, luotettavia ja yhteistyöhaluisia yleensä." (VRPY:n sivuilta).
Elikkäs. Tavoitteenahan olisi periaatteessa kasvattaa ponikokoinen suoritushevonen. Vähän samaan tyyliin, kuin miniatyyrihevonen on hevonen, ei poni, vaikka korkeutta on siinä vajaan metrin puitteissa.
Jokainen saa toki kasvattaa senprosenttisia poneja, kun huvittaa. Mutta mitä järkeä on kasvattaa poneja, joiden poniprosentti on yli 80%, joskus jopa 90%? Hevosveri on siinä kohtaa niin marginaalista, ettei siitä saa käytännössä enää mitään hyviä ominaisuuksia (tai huonojakaan) siihen poniin. Minua ihmetyttävät jo yli 60% poniveriset ponit. Toki niitä tulee silloin tällöin, kun pitää saada jalostusmateriaali riittämään ja se poniveriprosentti pysymään yli kahdessakymmenessäviidessä. Niiden järjestelmällinen kasvattaminen kuitenkin ihmetyttää. Puoliveriseltä ratsuponi saa jaloutta ja näyttävyyttä liikkeeseen, täysverinen tuo herkkyyttä, nopeutta ja säpäkkyyttä.
Otan esimerkin. Pidän omaa (toistaiseksi syntymätöntä) Raato-poniani oivallisena kenttäponina. Ja ratsuponina. Siinä on 75% täysveristä ja 25% connemaraa. Vähän kuin olisin saanut täysverisen ponikoossa, kaikki hyvät ominaisuudet ilman huonoja! Meiltä Susirajasta löytyy myös muutama muu ratsuponi, jotka ovat mielestäni oikein mukavin prosentein varustettuja. On 50% Mamu (xx x nf) sekä Saapas (xx x lew), molemmat oivallisia kenttäponeja täysverisyytensä vuoksi. Löytyy myös ~28% esteori Tauno, jonka suvussa onkin sitten kaikenlaista hannoverista, lewitzeristä, täysverisestä ja newforestista aina arabiin (inhokkirotuni ratsuponeissa ja muuallakin!).
Mikä näitä poneja yhdistää? Käyttötarkoituksen mukainen polveutuminen. Juu juu, olemme virtuaalimaailmassa eikä sillä ole väliä. Mutta yleisestikin on yleensä kysyjille neuvottu, että kenttäponiin on hyvä laittaa täysveristä, este- ja kouluponiin taas puoliveristä. Mikä onkin ihan ymmärrettävää. Täysverinen on nopea ja kestävä hevonen, mutta se ei hyppää 160cm (aion avautua tästäkin) ja suoraan sanottuna sen liikkeet ovat puoliverisen vieressä ihan yhtä tyhjän kanssa kuin shetlanninponi vaativissa luokissa. Puoliverisestä ei koskaan saa sellaista terävyyttä irti kuin täysverisestä, mutta sillä on näyttävämpi liike ja parempi hyppykapasiteetti.
Mihin tässä oltiin menossa? Eipä erityisemmin mihinkään, kunhan heijastelen. Jos jonkin pointin haluat tekstistä löytää, voin sen sinulle osoittaa: mitä järkeä on kasvattaa niitä poneja, joissa on kenties kursorisesti osoittaen hevosverta, kun tavoitteena on kuitenkin "ponihevonen". Niiden 80%+ ponien kasvattaminen on melko lailla sama, kuin kasvattaisit ihan rotuponeja. Joille muuten löytyy kuviakin helpommin.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Realismi hyvässä ja pahassa
Aloinpa tässä miettiä virtuaalimaailman realistisuutta seikkaillessani tallien sivuilla. Monet korostavat hakevansa virtuaalimaailmaan realistisuutta ja se näkyykin mm. värien periytymisessä, puoliverirotujen risteyttämisessä ja siinä, tuossa ja tässä. En ala näiden kohtien onnistumista tai epäonnistumista nyt analysoida, enkä sitä, onko realismihakuisuudessa järkeä kun samalla hevoset saattavat kisata seitsemässä kisassa per päivä.
Sen sijaan pureudun talleihin itseensä (ja pariin muuhunkin seikkaan). Seikkaillessani virtuaalitallien sivuilla huomasin luvattoman monessa muutamia yhdistäviä ominaisuuksia. Tallit ovat moderneja, kentät valtavia (maalaistallillakin 40 x 75 m, tai tähän suuntaan), tarhat ruohopohjaisia ja maneesit lämmitettyjä. Suomessa. Kertokaa minulle, millä rahalla rakennat Suomeen lämmitetyn maneesin niin pykään sellaisen heti pystyyn!
Juu juu, virtuaalimaailman hauskuus on siinä, että voit periä joka toinen päivä kauas Brasiliaan kadonneen sukulaisesi, joka muisti juuri sinua koska hän toki tiesi, että olet hevosihmisiä.
Mutta onko järkeä koettaa hakea niin hirvittävän suurta realistisuutta hevosten kanssa, jos tällainen on ihan ok. Toki oikeasti kenelläkään ei olisi tallia, gp-hevosia ja hevoset olisivat lähinnä maastomopoja. Siitä huolimatta on huvittavaa katsella talleja, joissa on ruohopohjainen tarha (kuka sellaista jaksaa siistiä ja huoltaa?), valtava maneesi, kilpahevoset ovat laidunlomalla koko kesän tiputtamassa kisakuntoaan ja -lihaksiaan pois ja tammoilla voidaan lähteä kuukausi varsomisen jälkeen hyppäämään 110cm rataa kilpailuihin.
Liian realismin hakeminen virtuaalimaailmassa on aivan turhaa, kuten aiemmin mainittua, silloin kukaan meistä ei omistaisi tallia ja harva meistä omistaisi edes sitä yhtä harrastekopukkaa. Minua kuitenkin huvittaa (ja myös vituttaa) esimerkiksi tämän hevosen sivuilla lukeva "Orin ainutlaatuisen värin takia, on varsoilla noudatettava mahdollisimman realistista värien periytymistä."
Ollaanpa nyt suorasanaisia. Se saatanan cremello ei ole ainutlaatuinen väri. Se ei ole kovin yleinen, mutta ainutlaatuinen? Väri on ainutlaatuinen silloin, kun sen värisiä yksilöitä ei ole kuin yksi tai kaksi. Cremello ei ole sellainen väri.
Tämä ei ole henkilökohtainen hyökkäys Yogia vastaan, sen mitä olen ollut hänen kanssaan tekemisissä on Yogi antanut vaikutelman erittäin mukavasta ja toisia huomioonottavasta ihmisestä. Mutta myönnän, että kys. lause hevosen sivulla on jo pidempään huvittanut/ärsyttänyt.
Vaan takaisin niihin talleihin. Vaikka itsellänikin on pari tallia, yksi kymmenpaikkainen yksityisilleni ja toinen lähemmäs sadan hevosen talli (tällä hetkellä n. 50 hevosta), koetamme silti Lissun kanssa pitää edes jonkinlaista realismin kulissia yllä. Meillä ei liikuteta jokaista hevosta itse päivittäin, tallityöntekijöitä riittää, hevoset eivät syö puoltatoista tuntia...
Mistä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen! Tallien päiväjärjestykset ja hevosten viikko-ohjelmat. Eräälläkin tallilla hevosten annettiin syödä tallissa tunti ennen ulosvientiä. Ulosvientiin loimituksineen laskettiin puolitoista tuntia (ellei välissä juoda vaikka aamukahvia, mutta menen päiväohjelman mukaan).
Herranjestas sanon minä. Yhdelläkään, ei yhdelläkään itseään kunnioittavalla tallilla hevosten ruokintaan mene tuntia aamulla eikä hevosten ulosviennissä kestä puoltatoista tuntia. Ellei talli ole niin vitun typerä, että viittäkymmentä hevosta kohti on yksi tallityöntekijä ja tarhat ovat jumalattoman kaukana. Oikeasti isolla täysihoitotallilla hevosille heitetään ruoat, ne loimitetaan ja viedään ulos heti, kun ruoka on syöty. Ja niitä hevosia viedään ulos vähintään kaksi kerrallaan, jos mitään estettä ei ole.
Ja siihen ei tosiaan mene tuollaisia aikoja. Jos kyseessä on iso täysihoitotalli, asiat tehdään mahdollisimman tehokkaasti ja aikaa säästäen. Karsinoitakaan ei käydä nyppimiskammalla läpi tai käännetä ympäri.
Hevosten omat päiväjärjestykset ja loimitusohjeet ovatkin sitten asia erikseen. Ihan oikeasti, eikö hevosesi ulkoile ollenkaan sadesäällä? Onko sillä kymmenen asteen pakkasella toppaloimi? Laitatko sen oikeasti viettämään vapaapäivää rankan estetreenin jälkeen?
Hevosta ei sade haittaa, jos se meinaa kastua ja paleltua, sadeloimi on kiva asia. Kymmenen asteen pakkanen ei vaadi sitä paksuinta toppaloimea, vaikka miten olisi ohutkarvainen hevonen. Vapaapäivällä treenin jälkeen saat takuuvarmasti hevosesi lihakset jumiin. Että näin.
Totta kai, jokainen ei ole käynyt hevosenhoitajakoulua, kaikki eivät tunne tallinpitäjiä ja tallityöntekijöitä eivätkä ole itse tehneet niitä hommia. Ei sitä voi tietää, jos ei ole koskaan hommaa tehnyt. Eikä aina tarvitsekaan. Minua vain suuresti huvittaa (ja joskus myös ärsyttää) se ah-niin-realistinen meno, jota hehkutetaan, mutta sitten se sama meno pilataan vastaavanlaisilla älyttömyyksillä. Ihan oikeasti, relatkaa vähän. Tämänkaltaiset seikat hyppäisivät huomattavasti vähemmän silmille, jos kaiken muunkin kanssa mentäisiin rennolla, harrastelijamaisella otteella. Mutta kun talli koetetaan tehdä oikeasti pätevänoloiseksi täysihoitoyksityistalliksi, sen päiväjärjestyksellä ja asukkaiden loimitusohjeilla on väliä.
Pahoittelen polveilevaa tekstiä, olen kirjoittanut sen väsyneenä muutamassa osassa. Mutta itseni vuoksihan minä tänne avaudun joten ketä kiinnostaa. Ja jos kiinnostaa, minua se kiinnostus ei kiinnosta.
Sen sijaan pureudun talleihin itseensä (ja pariin muuhunkin seikkaan). Seikkaillessani virtuaalitallien sivuilla huomasin luvattoman monessa muutamia yhdistäviä ominaisuuksia. Tallit ovat moderneja, kentät valtavia (maalaistallillakin 40 x 75 m, tai tähän suuntaan), tarhat ruohopohjaisia ja maneesit lämmitettyjä. Suomessa. Kertokaa minulle, millä rahalla rakennat Suomeen lämmitetyn maneesin niin pykään sellaisen heti pystyyn!
Juu juu, virtuaalimaailman hauskuus on siinä, että voit periä joka toinen päivä kauas Brasiliaan kadonneen sukulaisesi, joka muisti juuri sinua koska hän toki tiesi, että olet hevosihmisiä.
Mutta onko järkeä koettaa hakea niin hirvittävän suurta realistisuutta hevosten kanssa, jos tällainen on ihan ok. Toki oikeasti kenelläkään ei olisi tallia, gp-hevosia ja hevoset olisivat lähinnä maastomopoja. Siitä huolimatta on huvittavaa katsella talleja, joissa on ruohopohjainen tarha (kuka sellaista jaksaa siistiä ja huoltaa?), valtava maneesi, kilpahevoset ovat laidunlomalla koko kesän tiputtamassa kisakuntoaan ja -lihaksiaan pois ja tammoilla voidaan lähteä kuukausi varsomisen jälkeen hyppäämään 110cm rataa kilpailuihin.
Liian realismin hakeminen virtuaalimaailmassa on aivan turhaa, kuten aiemmin mainittua, silloin kukaan meistä ei omistaisi tallia ja harva meistä omistaisi edes sitä yhtä harrastekopukkaa. Minua kuitenkin huvittaa (ja myös vituttaa) esimerkiksi tämän hevosen sivuilla lukeva "Orin ainutlaatuisen värin takia, on varsoilla noudatettava mahdollisimman realistista värien periytymistä."
Ollaanpa nyt suorasanaisia. Se saatanan cremello ei ole ainutlaatuinen väri. Se ei ole kovin yleinen, mutta ainutlaatuinen? Väri on ainutlaatuinen silloin, kun sen värisiä yksilöitä ei ole kuin yksi tai kaksi. Cremello ei ole sellainen väri.
Tämä ei ole henkilökohtainen hyökkäys Yogia vastaan, sen mitä olen ollut hänen kanssaan tekemisissä on Yogi antanut vaikutelman erittäin mukavasta ja toisia huomioonottavasta ihmisestä. Mutta myönnän, että kys. lause hevosen sivulla on jo pidempään huvittanut/ärsyttänyt.
Vaan takaisin niihin talleihin. Vaikka itsellänikin on pari tallia, yksi kymmenpaikkainen yksityisilleni ja toinen lähemmäs sadan hevosen talli (tällä hetkellä n. 50 hevosta), koetamme silti Lissun kanssa pitää edes jonkinlaista realismin kulissia yllä. Meillä ei liikuteta jokaista hevosta itse päivittäin, tallityöntekijöitä riittää, hevoset eivät syö puoltatoista tuntia...
Mistä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen! Tallien päiväjärjestykset ja hevosten viikko-ohjelmat. Eräälläkin tallilla hevosten annettiin syödä tallissa tunti ennen ulosvientiä. Ulosvientiin loimituksineen laskettiin puolitoista tuntia (ellei välissä juoda vaikka aamukahvia, mutta menen päiväohjelman mukaan).
Herranjestas sanon minä. Yhdelläkään, ei yhdelläkään itseään kunnioittavalla tallilla hevosten ruokintaan mene tuntia aamulla eikä hevosten ulosviennissä kestä puoltatoista tuntia. Ellei talli ole niin vitun typerä, että viittäkymmentä hevosta kohti on yksi tallityöntekijä ja tarhat ovat jumalattoman kaukana. Oikeasti isolla täysihoitotallilla hevosille heitetään ruoat, ne loimitetaan ja viedään ulos heti, kun ruoka on syöty. Ja niitä hevosia viedään ulos vähintään kaksi kerrallaan, jos mitään estettä ei ole.
Ja siihen ei tosiaan mene tuollaisia aikoja. Jos kyseessä on iso täysihoitotalli, asiat tehdään mahdollisimman tehokkaasti ja aikaa säästäen. Karsinoitakaan ei käydä nyppimiskammalla läpi tai käännetä ympäri.
Hevosten omat päiväjärjestykset ja loimitusohjeet ovatkin sitten asia erikseen. Ihan oikeasti, eikö hevosesi ulkoile ollenkaan sadesäällä? Onko sillä kymmenen asteen pakkasella toppaloimi? Laitatko sen oikeasti viettämään vapaapäivää rankan estetreenin jälkeen?
Hevosta ei sade haittaa, jos se meinaa kastua ja paleltua, sadeloimi on kiva asia. Kymmenen asteen pakkanen ei vaadi sitä paksuinta toppaloimea, vaikka miten olisi ohutkarvainen hevonen. Vapaapäivällä treenin jälkeen saat takuuvarmasti hevosesi lihakset jumiin. Että näin.
Totta kai, jokainen ei ole käynyt hevosenhoitajakoulua, kaikki eivät tunne tallinpitäjiä ja tallityöntekijöitä eivätkä ole itse tehneet niitä hommia. Ei sitä voi tietää, jos ei ole koskaan hommaa tehnyt. Eikä aina tarvitsekaan. Minua vain suuresti huvittaa (ja joskus myös ärsyttää) se ah-niin-realistinen meno, jota hehkutetaan, mutta sitten se sama meno pilataan vastaavanlaisilla älyttömyyksillä. Ihan oikeasti, relatkaa vähän. Tämänkaltaiset seikat hyppäisivät huomattavasti vähemmän silmille, jos kaiken muunkin kanssa mentäisiin rennolla, harrastelijamaisella otteella. Mutta kun talli koetetaan tehdä oikeasti pätevänoloiseksi täysihoitoyksityistalliksi, sen päiväjärjestyksellä ja asukkaiden loimitusohjeilla on väliä.
Pahoittelen polveilevaa tekstiä, olen kirjoittanut sen väsyneenä muutamassa osassa. Mutta itseni vuoksihan minä tänne avaudun joten ketä kiinnostaa. Ja jos kiinnostaa, minua se kiinnostus ei kiinnosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)